Omistettu huna-chanille. : ) Ollos hyvä, kulta.
And I can't sleep…
Kuinka vaikeaa silmien avaaminen voikaan olla?
Ajatusten palatessa vähitellen, kun tuntoaisti alkoi palata, ja mä pystyin vihdoin tuntemaan kaiken ympärillä olevan, viime yön utuiset muistot palasi mieleen.
Tuska, sen jälkeiset ajatukset, suden ajatukset, pelottivat ja vainosivat. Ja kun kaikki muistot ei palannut oikeisiin paikkoihin, mä en tiennyt koskaan, mitä mä olin tehnyt.
Purrut? Vai jopa tappanut?
Vähitellen alkoi tuntua myös kaikki kipu ympäri vartaloa. Kädet ja jalat oli niin turrat, että ne ei suostunut liikkumaan, mutta toisaalta, ne myös tärisi niin, etten mä olisi edes pystynyt liikuttamaan niitä.
Mutta mä en vapissut kylmyydestä. Joku lämmitti mua…
Mun silmät rävähti auki. Kaiken kivun ja pelon mä pystyin tuntemaan kädet mun ympärillä. Eikä ne ollut mitkä tahansa kädet. Ne oli Siriuksen.
Sirius piti mua sylissään. Taas.
Vapinan keskeltä meni kylmät väreet.
Sirius silitti mun hiuksia, sen toinen käsi paino mua sitä vasten… Sen sormet viipyi mun niskalla, saaden ihon kananlihalle sen kosketuksen alla.
Sirius oli näköjään huomannut, että mun ajatukset alkoi selvitä, koska se lopetti silittämisen. Mä en olis halunnut, että se lopettaa.
"Sä teit aika pahaa jälkeä itsellesi", se kuiskasi hiljaa. Siltä musta tuntuikin… Sattuko muka aina näin paljon…?
"Onneksi tämä ei ole oikeasti kenenkään koti", se kuiski. "Koska me saatiin tämä näyttämään aika kaatopaikalta", se naurahti ja kuulin, että siihenkin sattui. Mä olin varmasti taas raadellut senkin, enkä vain itseäni.
Syyllisyyden tunne tulvahti muhun.
Mä en halunnut satuttaa sitä.
"James ja Peter meni jo aikoja sitten nukkumaan", Sirius kertoi. "Muta mä en halunnut jättää sua yksin."
Siriuksen sormet piirsi viivaa mun selkärankaa pitkin.
Kyyneleet halus välttämättä saada musta otteen. Siriuksen hellä äänensävy sai mut sulamaan siihen..
Mä olin puoli kuollut väsymyksestä, mutta mä en halunnut nukahtaa. Mä halusin kuunnella Siriuksen sanoja.
"Sattuuko suhun paljon?" se kysy äkkiä.
Mä en suostunut valehtelemaan sille. Nyökkäsin, ja sekin sattui.
Mä tunsin, kuinka Sirius hautasi kasvonsa mun hiuksiin.
"Mä en halua, että suhun sattuu", se kuiskas.
Mä yritin vähäisillä voimillani olla itkemättä, mutta ne pääsi kuitenkin valumaan mun poskia pitikin. Sirius tietenkin tunsi sen, koska mä katselin sen allani.
Se irrotti toisen käden mun ympäriltä, ja pyyhki mun kyyneleet peukalollaan.
En mä itkenyt surusta. Silkasta onnesta. Kun mulla oli Sirius, joka välitti musta, eikä jättänyt yksin, kun kaikki muut katos ympäriltä.
Yksi ainut kyynel päätti vielä kastella Siriuksen kaulaa…
Sirius naurahti, eikä mulla ollu hajuakaan, miksi.
Mä tunsin itseni kamalan pieneksi Siriuksen sylissä. Mut mä tiesin, että mulla oli Sirius, joka suojeli mua suurelta maailmalta.
Mä huokaisin pitkän värisevän huokauksen.
Sirius oli hiljaa. Mä olisin halunnut, että se olis puhunut. Mutta se oli hiljaa.
"Remus?" se kysy, ilmeisesti varmistaakseen, että mä olin hereillä.
"Mmm…" muuta mun suustani ei lähtenyt. Enkä mä olisi pystynyt nukkumaan, mä halusin kuunnella, kun Sirius puhui mulle.
"Kuule, minä –"
Sirius ei jatkanut. Mä nostin varovasti kasvoni ylös ja katsoin sitä silmiin.
Sen harmaat silmät oli ihan samannäköiset kuin ennenkin. Ehkä hieman vakavammat.
"Äh, ei mitään…" se sanoi. "Sä voit nukkua, ei mulla ollutkaan mitään."
En mä voinut nukkua. Mä olisin halunnut sanoa sen, mutta mun suustani ei lähtenyt ääntä. Sirius ilmeisesti tajusi, että mulla oli jotain asiaa, koska se hymyili mulle.
"Ihan oikeesi, ei mulla ollut mitään asiaa. Sitä paitsi – ei millään pahalla – sä näytätä elävältä kuolleelta, nukkuisit."
Mä en sanonut mitään –koska en pystynyt. Sirius katsoi mua sillä ilmeellään, johon ei yksinkertaisesi pystynyt sanomaan vastaan. Se oli se sama ilme, jolla se oli nuorempana saanut mut mukaan juomaan ja jopa McGarmiwan heltymään.
Sirius oli selvästi päättänyt, ettei päästäisi mua minnekään, ennen kuin mä nukkuisin. Ensin se virnisti, ja sitten suuteli mua. Hellästi, suoraan suulle. Liian hellästi.
Sirius katto mua silmiin.
"Joko sä suostut nukkumaan?" se kysy pilke silmäkulmassa. Mä en ehtinyt sanomaan juuta enkä jaata, kun se jo suuteli mua uudestaan. Pidempään ja voimakkaammin.
Mä sulin…
"No niin, nuku nyt… Kiltti", se supatti mun korvaan.
Mä olin väsynyt. Ihan kamalan väsynyt…
Mä nyökkäsin, laskin pääni uudestaan sen kaulaa vasten.
"Hyvää yötä, Remus", Sirius kuiskasi ja mä pystyin kuulemaan hymyn sen äänestä.
And I can't sleep
I need to tell you
Goodnight
Kommentit