Vielä silloin

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kevät. Pitkän talven jälkeen vihdoin lämmin. Linnut alkavat visertää kuin viimeistä päivää ja herättävät aivan liian aikaisin aamulla. Ruoho alkaa vihdoin vihertää, puut saavat uudet lehtiverhot  päälleen.

Koko luonto uudistuu, mutta itse ei siihen pysty. Se ahdistaa, itkettää, eikä ole ketään, joka tulisi lohduttamaan, antaisi olkapäänsä johon voisi nojata. Ei ketään, joka kuuntelisi suruni…

 

 "Taasko sinä luet?" Sirius kysyy. Pelästyn, sillä en näe Siriusta missään. Katson ylös ja melkein saan päälleni puusta putoavat Siriuksen.

 "Tietty luen, on se huomattavasti järkevämpää kuin puista putoilu viattomien ihmisten päälle", sanon ja käännän taas katseeni kirjaani.

 "Jos sinä luet aina, niin me emme voi tehdä mitään…" Sirius nurisee hieroen kylkeään joka oli osunut kiveen hänen tipahtaessaan. Pyöritän silmiäni.

 "Ja mitä meidän pitäisi tehdä?" kysyn, mutten halua saada vastausta.

 "No, nyt kun kysyt, me voisimme vaikka…" Siriuksen kädet hakeutuivat paitani alle.

 "Älä luulekaan!" kiljaisen ja työnnän hänen kätensä pois. "Minä luen, ellet huomaa."

 "Sinä luet aina, ellet ole huomannut", Sirius sanoo ja hänen kätensä alkavat taas kiivetä kylkiäni pitkin.

 "Sirius, en minä aina lue", sanon ja työnnän Siriuksen kädet taas pois. "Kyllähän minä välillä nukunkin."

 "Joo, mutta sen ajan kun sinä nukut, voisi käyttää johonkin muuhun", Sirius sanoo ilkikurisesti hymyillen.

 "Sinut tuntien ainakin…" mutisen ja yritän keskittyä tekstiin joka kuitenkin alkaa hypellä Siriuksen käsien takia.

 "Sirius kiltti, ne kädet", mutisen. Sirius pudistaa päätään ja tuo kasvonsa liian lähelle omiani.

 "En minä ajatellut päästää sinua niin helpolla. Joko tuo kirja tai minä, valitse", Sirius sanoo ja hänen katseensa vilkuilee huuliani.

 "Kirja! Minä valitsen kirjan!" sanon nopeasti ja yritän työntää Siriusta kauemmas.

 "Väärin, sinä valitset minut. Minä tiedän sen", Sirius kuiskaa. Pudistan päätäni silmät visusti kiinni.

 "Sirius, ihmiset katsovat", yritän, mutta Sirius naurahtaa.

 "Mitä väliä? Ovat kaikki ennenkin nähneet, miksei siis nytkin?" hän sanoo ja hipaisee huulillaan minun huuliani.

 "Sirius, McGarmiwa ei ehkä pidä siitä että meidän koulutasomme laskee, kun sinä päätät viedä meidän kaiken lukemisajan", sanon, mutta Sirius vähät välittää.

 "Miksi koulutaso muka kärsii jos pitää välillä vapaata?" Sirius sanoo ja suutelee minua. Tunnen erittäin hyvin muiden pihalla olijoiden meihin kohdistuvat uteliaat katseet. Sitten kaikki ajatukset sekoittuvat keskenään ja annan Siriuksen käsille vallan.

 "Sirius", saan sanotuksi. "Kirja tässä välissä häiritsee." Sirius naurahtaa taas.

 "Mitä minä sanoin. Kirjoista on aina vain haittaa."

 

Vielä silloin minulla oli joku, johon turvautua. Joku joka rakasti. Joku joka antoi kevään tuntua keväältä. Keväältä, joka vei talven surut ja murheet mennessään. Keväältä joka piristi, keväältä joka ei vain pahentanut oloa…

Mutta ei enää.