Yksi mies yli laidan!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Sirius makasi selällään sängyllä. Toinen käsi hajamielisesti Remuksen hiuksissa, toinen roikkui liian pienen sängyn reunan yli. Remus nukkui. Hengitti rauhallisesti vasten Siriuksen kaulaa. Remus ei ollut kuorsannut, Sirius tajusi. Ajatus nauratti, mutta Sirius piti päättäväisesti naurun vatsassaan, antoi sen kutitella ja kuplia siellä. Hän ei halunnut herättää herkkäunista Remusta.
Remus vaihtoi unissaan asentoa, ja Sirius joutui varomaan, ettei olisi tippunut sängyltä. Remus oli kovin liikkuvainen unissaan. Sirius hymyili nukkuvalle Remukselle. Kovin nuoreltakin hän näytti nukkuessaan. Ja kauniilta, melkein kauniimmalta kuin hereillä… Sirius oli varma, että jos Remus yhtään vaihtaisi asentoa, hän tipahtaisi sängynlaidalta kylmälle lattialle.
Heillä oli ollut vielä vähän aikaa peittokin, mutta nyt se oli jossain. Sirius huokaisi. Hän jäätyisi pian. Ja tippuisi sängystä. Ja sitten Remus ihmetteli, kun hän oli mustelmilla. Ilkikurinen ajatus nousi Siriuksen päähän. Ainahan hän voisi uskotella Remukselle, että mustelmat olivat Remuksen aiheuttamiaan. Mitäs oli niin rajuotteinen, kun sille päälle osui… Sirius tukahdutti naurun puremalla alahuultaan. Sirius tajusi, että makasi jo puoliksi ilmassa, ainoa mikä piti hänet sängyllä oli hänen oikea kätensä, joka oli Remuksen alla.
Sirius hivutti kätensä Remuksen alta. Kun käsi oli turvallisesti taas oikealla paikallaan, Sirius menetti tasapainonsa ja rämähti ihmeen kovaäänisesti lattialle.
”Voi Merlin”, Sirius kirosi puoliääneen. Hän kuunteli lattialta käsin Remuksen rauhallista hengitystä. Hän ei ollut herännyt, vaikka Sirius oli iskenyt takalistonsa kovasti muksahtaen kovaan lattiaan. Onneksi Remus nukkui. Hän ansaitsi sen. Hän oli ollut koko päivän killan tehtävissä, vakoillut, taistellut, kironnut. Ja Sirius itse oli ollut kotona juomassa kahvia ja siivonnut. Sirius irvisti. Siivoaminen oli kovin naisellista. Hänellä ei tosin ollut ollut päällä esiliinaa, eikä kumihansikkaita. Vain taikasauva, jonka avulla kaikki sujui helposti. Hän lausui muutaman näppärän loitsun, istui pöydän ääreen kahvikuppi käsissään ja pian kaikki oli siivottu. Elämä velhona oli helppoa. Sirius virnisti itsekseni.
Hän nousi ylös lattialta ja meni takaisin sänkyyn. Yhtä äkkiä hänen mieleensä nousi elävä muistikuva heidän – Remuksen, Peterin, James ja hänen – lapsuuden leikkeistä. Merirosvoja…
”Minä olen kapteeni! Minä olen kapteeni!” James huusi innoissaan. Hän istui sängylleen, laittoi pipon päähänsä ja otti näkymättömän miekan vyöltään. ”Kohti seitsemää merta ja merihirviöitä!” hän kiljaisi.
”Minä olen varakapteeni!” Sirius sanoi heti. ”Peter on siivoaja ja Remus on… on… minun vaimoni!”
Remus katsoi Siriusta loukkaantuneena. Hän risti käsivarret rinnalleen.
”Minä en halua olla sinun vaimosi”, hän sanoi ja pisti pienen suunsa mutrulleen.
Sirius kääntyi Jamesia päin.
”Kapteeni, käske Remuksen olla minun vaimoni”, Sirius sanoi Jamesille.
”Aika ällöä, poika pojan vaimona. Yök!” James sanoi irvistäen. ”Mutta ehkä Remus tykkää. Remus on varakapteenin vaimo!”
”Epäreilua”, Remus huudahti.
”Ei ole!” Sirius sanoi. ”Ja arvaa mitä meidän isä ja äiti välillä tekee”, hän sanoi äkkiä.
”No?” James kysyi heti istuen sängyn laidalle.
”Ne pussailee”, Sirius sanoi virnistäen. Sitten, hyvin nopeasti, hän suikkasi nopean suukon Remuksen huulille. ”Noin, nyt sinä olet minun vaimoni.”
”Hyi, yök!” Remus älähti ja pyyhki suutaan hihaansa. ”Sirius pussailee minua!” hän valitti. James hihitti sängyllä.
”Ajatelkaa, jos Sirius ja Remus menisi naimisiin!” hän sanoi äkkiä ja yökkäsi. ”Hyi, minä en ainakaan tulisi häihin.”
”Yök!” Peter säesti.
Sirius naurahti ääneen, kun unohti, että Remus nukkui. Remus kuitenkin vain vaihtoi asentoa ja jatkoi uniaan.
Sirius pyöritti sormustaan sormessaan. ”Ajatelkaa, jos Sirius ja Remus menisi naimisiin!” James oli miettinyt silloin, hyvin kauan sitten. Melkeinhän se olikin niin. Kihloissa. Melkein naimissa. Sirius hipaisi sormen päillään Remuksen poskea. Sitten kaulaa, olkapäätä. Remus murahti unissaan. Sirius hymyili lempeästi, painoi suudelman Remuksen kaulalle, poskille ja huulille. Huulille päästyään, Remus vastasi suudelmaan.
”Oho, ei pitänyt herättää”, Sirius sanoi pahoillaan, ”mutta sinä potkit minut jo lattiallekin”, hän lisäsi virnistäen.
”Ai jaa”, Remus mutisi unisesti. Hän haukotteli. ”Ei ollut tarkoitus… Missä peitto on? Täällä on kylmä.”
Sirius kohautti hartioitaan. ”En minä tiedä”, hän vastasi. ”Sinä ehkä potkit senkin… Tai sitten se tippui jo aikaisemmin”, hän virnisti, suuteli violettina hohtavia merkkejä Remuksen kaulalla.
”No, se oli sitten sinun syysi”, Remus vastasi, kurkotti sängyn laidan yli ja löysi peiton sängyn alta ja heitti sen päälleen.
Sirius naurahti. ”Nuku sinä vain, kulta, jos väsyttää”, hän kuiskasi Remuksen korvaan.
”Ei jos, vaan kun”, Remus mutisi jo melkein puoliunessa.
”No, hyvä on, kun väsyttää”, Sirius oikaisi sanojaan. ”Kunhan nukut.”
”Ei ongelmaa.”
”Hyvä, minä rakastan sinua, tiesitkö?”
”Tiesin. Ja minäkin sinua.”
Sirius nousi varovasti Remuksen yli ja veti housut jalkaansa. Kun hän sulki oven, Remus kuuli, kuinka hän hyräili onnellisena.
Kommentit