Ei yksi kerta mitään haittaa

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Sirius oli ihana ja kaunis, kaikki sen tiesi. Siriuksen kroppa oli aina todella hyvässä kunnossa vaikka se  poltti tupakkaa, veti huumeita joskus, joi itsensä kunnon känniin vähintään kerran viikossa, aina kolmetoistavuotiaasta asti. Hän oli komea ja haluttu jätkä ja joskus se nauroi, että heterotkin muuttuivat homoiksi hänen lähellään. Sitten hän nauroi räkänaurua päälle, työnsi kätensä Remuksen housuihin, kielen sen kurkkuun. Se teoria oli toiminut ainakin Remukseen, jota Sirius nai aina tilaisuuden tullen, eli koko ajan ja joka yö. Olo oli melko katkera niitä kuunnellessa, ainakin silloin kun ne päätyi kähmimään jonnekin julkiselle paikalle. Tai silloin kun ne leperteli toisilleen puspusuja ja rakastan-sua-hirveästi-kulta-mennään-naimisiin-rakas-juttuja korvan juuressa ja nuoleskeli sitten erittäin suurieleisesti vieressä.

Kukaan ei minun kanssani koskaan tehnyt mitään sen tapaistakaan. Ehkä kerran tai kaksi joku tyttö kävi riisuutumassa huoneessani, mutta tyytyi vain nopeisiin yhden yön juttuihin. Ne kaikki halusi vaan Siriusta. Kaunista, ihanaa, seksikästä Siriusta. Alkoholisti, kusipää, hinttari Siriusta.

Siriuksella oli tunnetusti huonot välit isän ja äidin kanssa, etenkin äidin. Sirius huoritteli äitiä, rikkoi olutpulloja isän jalkoihin ja sylki molempien kasvoille. Siksi hän ei ollut paljon kotona, sammui milloin kenenkin pikkuystävänsä luo. Joskus, harvoin kun hän oli selviytyi kotiin asti, oli Remus hänen kainalossaan. Öisin Siriuksen huoneesta kuului ilmiselvää huohotusta ja patjan jousien natinaa. Ne teki sen tahallaan, jotta isä ja äiti vittuuntuisivat mahdollisimman paljon. Mutta kun Siriuksen nautinnolliset huokailut, välissä pulppuava nauru kaikuivat minun huoneeseeni, olo kävi välillä niin sietämättömäksi, että vain oma käsi omien farkkujen, alushousujen kauluksesta sisään pujotettuna oli ainoa tie uneen…

 

Eräs heinäkuinen ilta Sirius astui huoneeseeni, vetäen perässään suurta matka-arkkua. Ensin olin aivan varma, että Sirius oli vetänyt keskiviikkokännit, mutta olinkin väärässä; ässä ei suhahtanut yhtään ja puhe pysyi vakaana.

"Aion karata pois täältä", hän sanoi näyttäen todella synkältä. Pala nousi kurkkuuni vaikka olin arvannut jotain sen kaltaista tapahtuvan.

"Minne sä olet menossa? Rakkaan poikaystäväsi luo?" kysyin ja yritin kuulostaa ivalliselta. Se toimi tavallisesti ja antoi ylimielisen kuvan, jonka avulla pääsi koulussa pitkälle. Mutta Sirius osasi nähdä siitä äänensävystä jo läpi…

"Remin? En, vaan Pottereille", Sirius sanoi, pudottaen Remuksen nimen hermostuneesti naurahtaen. Mitäs niille oli tullut?

"Äiti tappaa sut", sanoin kevyesti, mutten katsonut Siriukseen. Istuin huoneeni matolla ja tuijotin käsiäni.

"Ehkä tappaakin", hän sanoi tavallisella hällä-väliä-äänensävyllään. Hän jätti matka-arkkunsa oven suuhun, istui vireeni matolle, koukisti jalkansa risti-istuntaan ja katsoi minua pää kallellaan.

"Et sitten tee mitään typerää täällä yksin ollessasi", Sirius sanoi ja hymyili.

 Naurahdin varovaisesti.

"Paraskin puhuja", mutisin, ja myös Sirius naurahti. Nauru kuitenkin kuoli huulilleni ja tunsin suuren, mustan pilven laskeutuvan päälleni.

"Onko sun pakko mennä?" kysyi hiljaa kuiskaten. Tunsin olevani typerä, mutten välittänyt. Sirius katseli minua vakavilla, harmailla silmillään.

"On, kyllä mun on pakko", hän sanoi hitaasti. Pilvi pääni päällä laskeutui alemmas.

"En halua, että lähdet", kuiskasin nyt niin hiljaa etten meinannut itsekään kuulla sitä.

Sirius huokaisi ja kiesi kätensä hartioideni ympärille nopeaan halaukseen.

"Pidät vaan itsestäsi huolta, pikkuveli, eikö niin?"

Nyyhkäisin, vahingossa. Sirius väläytti nopean, surullisen hymyn.

"Kyllä sä pärjäät, iso mies", hän sanoi, nousi ylös ja katosi huoneesta matka-arkkua perässään raahaten. Ovi kolahti hänen takaan kiinni.

Nojauduin taaksepäin, kunnes selkäni osui mattoon. Sirius oli mennyt, eikä aikonut tulla takaisin. Nyyhkäisin uudestaan. Kun alhaalta alkoi kuulua äidin kiljuntaa, lasiesineiden särkymistä ja lopulta ikkunalaseja helisyttävä ulko-oven kolahdus, annoin itkun tulla.

 

*

 

En kuullut Siriuksesta mitään moneen viikkoon. Kun elokuun loppu, kouluun lähtö, Siriuksen näkeminen lähestyi, aloin maata vain enemmän ja pidempään huoneeni lattialla tuijottamassa kattoon. Mietin, oliko Sirius lopettanut koulun. Mutta kun muistin hänen rakkaan poikaystävänsä, Remuksen, joka ei missään nimessä lopettaisi koulua kesken, eikä Sirius missään nimessä jättäisi käyttämättä tilaisuutta nuoleskella poikaystävänsä kanssa julkisilla paikoilla. Ensimmäistä kertaa olin onnellinen, että olin eri tuvassa kuin Sirius…

Viikko ennen koulun alkua isä ja äiti päättivät lähteä sukuloimaan jonkun isotädin luo, ainakin kahdeksi viikoksi. Täti oli ollut huonona ja tarvitsi apua. Ihmettelin, mikä sai äidin taipumaan sellaisiin ystävällisyyksiin. Kun kysyin asiasta, äiti vain tuhautti nenäänsä ja jatkoi pakkaamista.

 "Ei kai sinusta ole tulossa samanlaista kuin veljesi?" hän kysyi ylevästi. Katsoin äitiä inhoten ja aloin ymmärtää, miksi Sirius niin kovasti vihasi äitiä…

"Olet sitten kiltti poika, eikö niin?" äiti sanoi ennen lähtöään. Pyöräytin sisäisesti silmiäni, mutta ulkoisesti hymyilin kuin enkeli ja lupasin olla "kiltti poika" ja totella Oljoa ja mennä syyskuussa kouluun. En todellakaan aikonut kuunnella kotitonttua, ja kouluun lähteminen tuntui liian vaikealta.

Äiti ja isä lähti. Jäin yksin vaeltamaan pitkin taloa ja päädyin Siriuksen huoneeseen. Katsoin kuvia tytöistä, tytöistä joiden päällä olevat pienet kangaslaput paljastivat enemmän kuin peittivät. Hameissa oli vähemmän kangasta kuin alushousuissa. Minua alkoi etoa kun kuvittelin Siriuksen ja hänen poikaystävänsä Siriuksen valmiiksi myllätylle sängylle. Lähdin puolijuoksua huoneesta ja juoksin kaikki rappuset alas mitä vain pääsin. Viimeisillä portailla kompastuin ja kaaduin naamalleni matolle. Vaikka reaktiot olivat nopeat huispauksen ansiosta, naamani iskeytyi lattiaan ja lämmin veri purskahti nenästäni. Kirosin pitkään kun matto värjäytyi verestäni punaiseksi. Juuri kun olin pyyhkimässä verta hihaani, kuulin oven käyvän.

Kuka ihme halusi tulla meille? Kuka edes oli täysin varma talon sijainnista?

Mieleeni nousi Siriuksen nauravat kasvot. Mutta eihän Sirius voinut tulla kotiin? Tai siis, Sirius oli lähtenyt, karannut pois! Eihän se voinut olla… Eihän?

Kompuroin ylös lattialta, pyyhkien verta kasvoiltani. Paidan hiha värjäytyi punaiseksi ja kasvoihin koski. Kuuntelin hiljaa ääniä. Joku kompuroi eteisessä, kirosi hiljaa ja lauloi jotain kappaletta.

Olin parkaista ääneen kun näin Siriuksen. Siriuksen oli pakko olla juonut, keskiviikkokännit, sillä hän nojasi seinään, lauloi – tai puhui – itsekseen, eikä huomioinut minua mitenkään. Meni varmaan puoli minuuttia ennen kuin Sirius näki minut. Katseli silmiään siristäen ja totesi sitten: "Sul on naama ihan veressä." Ässä suhahti pahasti.

En pystynyt puhumaan lainkaan. Kieli oli liimautunut kiinni kitalakeen, ääni kuristui kurkkuun ja pyörrytti. Mitä Sirius teki täällä?

"Oletko sä tapellut?" Sirius sammalsi hitaasti. Sanojen muodostaminen näytti vaikealta.

"E-en ole", sain sanottua hiljaa. Rykäisin, rykäisin uudestaan ja ihmettelin edelleen Siriusta.

"Missä äiti ja isä ovat?" Sirius kysyi, sanojen kangerrellessa hänen suussaan.

"Poissa", mutisin. "Ne meni sukuloimaan…"

Sirius ei edes kuunnellut. Hän oli taas alkanut laulamaan hiljaa itsekseen. Laulua en tunnistanut. Kohta Sirius taas palasi maan pinnalle, katseli minua sumeilla silmillään. Olin varma, että jos olisin nostanut kaksi sormea pystyyn ja kysynyt, montako niitä oli, Sirius oli vastannut yhdeksän. Sirius kompasteli matolla, tuli minun luokseni, kohotti kätensä pyyhkäistäkseen veristä poskeani.

"Kenen kanssa sä tappelit?" Sirius kysyi. Hänellä tuntui olevan kultakalan muisti juuri nyt… Siriuksen sormet viipyivät poskellani ja jouduin puremaan kieltäni, jotta kylmät väreet pysyivät poissa.

"Mä tipahdin. Portaista", sanoin kireästi. "En tapellut. Kuin ehkä lattian kanssa." Viimeiset sanat muuttuivat kuiskaukseksi.

Sirius ei kuunnellut, pyyhki sormenpäillään verta poskeltani, liikutti sormiaan huulilleni, hyväili niiden kaarta. Kavahdin kauemman. Mikä Siriuksella oikein oli?

"Oot kännissä", sanoin, hiukan inhoten. Sirius nyökkäsi, tuli lähemmäs.

"Oon kyllä", hän myönsi, tuli vielä lähemmäs. Jouduin siirtymään monta askelta taaksepäin. Selkäni osui seinään.

"Mmm… Miksi sä oot juonut?" kysyin ja kuulin ääneni kiihtyneen, hermostuneen sävyn. Näin Siriuksen pinnistävän muistiaan, unohtaen minut vähäksi aikaa.

"Oli riitaa. Remin kanssa", Sirius viimein sanoi.

"Miksi?" kysyin heti, vaikkei minua osannut yhtään kiinnostaa "Remin" ja Siriuksen suhdekriisit.

"Koska mä sanoin, etten halunnut sitä, vaan sua", Sirius sanoi, eikä kuulostanut enää yhtään humaltuneelta. Hän tuli taas lähemmäs, niin lähelle että hänen viinan ja tupakan hajuinen hengitys tuntui kasvoillani.

"Sä et – mitä?" kysyi järkyttyneenä. Sirius oli sanonut varmasti "halua nähdä sitä, vaan sua", aivan varmasti…

"Haluun sua, en Remiä", Sirius toisti, nojasi käsillään seinään minun molemmilla puolillani ja kumartui alemmas.

Mitä sinä teet? huusin mielessäni kun Siriuksen huulet lähenivät omiani.

Ennen kuin ehdin sanoa tai tehdä mitään, Sirius painoi viinalta maistuvat huulensa huulilleni. En järkytykseltäni pystynyt tekemään mitään, seisoin vain kädet kyljillä roikkuen seinä vasten, kun Siriuksen huulet liikkuivat haluavina huulillani, vartalo painautui kiinni omaani, käsi sujahti paitani alle kutittamaan kylkiäni.

Pieni ääni päässäni huusi, kiljui apua ja toisti kerta toisensa jälkeen: "Sirius on veljesi, veljesi!" Se ääni sai minut kuin heräämään, jollain voimalla työntämään Siriuksen kauemmas. Käsi jäi kuitenkin paitani alle.

"Mitä vittua sä teet?" kähisin. Kähisin, sillä ääni tarttui pahemman kerran kurkkuuni.

"Sitä mitä säkin haluat", Sirius sanoi, kumartui uudestaan minun puoleeni. Ei suudellut, vaan alkoi näykkiä korvanlehteäni. Pamautin pääni täysillä seinään, kun Sirius käytti hampaitaan, huuliaan, kieltään korvani kiusaajana. Hänen näykki korvaa, niskaa, kaulaa, siirtyi kohti solisluuta. Sinne asti päästyään Siriuksen toinenkin käsi sujahti paitani alle.

Seisoin paikallani, yritin pitää ruumiini hallinnassani, mutta epäonnistuin surkeasti; jalkovälissä alkoi tapahtua, kun Sirius jatkoi kielensä kanssa leikkimistä.

Pääni takoi edelleen "Sirius on sinun veljesi" -sanomaansa, mutta se ääni oli saanut seurakseen toisen äänen, joka kuiskasi: "Ei yksi kerta haittaa".

Ei haittaa, toistin ajatuksissani. Pian Sirius iski taas huulensa suulleni, pakotti kielellään suuni auki. Ensin lähti kieleni mukaan leikkiin, pian koko vartalo.

Sirius murahti tyytyväisenä kun hänen kätensä päätyi farkkujeni etumukselle. Hänen kielensä alkoi taas seikkailla kaulallani, käsi hivuttautui farkkujen napille, vetoketjulle. Pian käsi jo leikki alushousuissani…

Silloin tipahti piano taivaasta päälleni ja minua alkoi oksettaa. Sirius sentään oli veljeni. Veljeni. Hyi helvetti.

Työnsin Siriuksen voimalla poispäin minusta. Hän kompuroi hetken, katsoi ihmeissään.

"Vitun homo", pääsi huuliltani. Järkyttynyt mieleni muodosti sanoja ilmoille tahtomattani. "Mene naimaan 'Remiäs' jonnekin puskaan", huusin, käännyin, juoksin koko matkan portaat ylös huoneeseeni. Oven laitoin sisäpuolelta lukkoon.

Heittäydyin sängylleni, löin itseäni nyrkillä. Inhon, itseinhon kyyneleet valuivat poskilleni. Oksetti, kun mielessäni välähti kuva Siriuksen kädestä alushousuissani. Oksetti enemmän, kun tunsin vartaloni reagoivan mielikuvaan. Oksetti niin paljon, että yökkäsin sängyn laidan yli kerran, kahdesti, kolmesti.

 

Kun koulu 1. syyskuuta alkoi, en mennyt kouluun. Vasta kun isä ja äiti tulivat isotädin luota ja raahasivat hiuksista koulun tiluksille, kohtasin Siriuksen.

Vaikka muistin todella hyvin, liian hyvin, mitä Sirius oli tehnyt, ihailin häntä edelleen. Hän oli kuitenkin sama vanha Sirius. Kaunis, ihana, seksikäs. Ennen kaikkea ja kaiken jälkeen kaunis…

Yritin kuudesti hukuttautua koulun järveen, kun näin unia Siriuksen kädestä alushousuissani ja aamulla huomasin ruumiini pettäneen minut.

Seitsemännellä kerralla onnistuin.