Kappale Right Here In My Arms on HIMin, pienet laulunpätkät tekstissä ovat Alanis Morisseten Ironic-kappaleesta.

Right Here In My Arms

She is smiling like heaven is down on earth
Sun is shining so bright on her
 
Se, kun tulee kotiin ja saa vastaansa leveästi hymyilevän vaimonsa, oli järkytys. Nymphadora sirkutti iloisesti "hei, kulta" ja kupsahti kaulaan. Suuteli heti oven suussa ja hymyili koko ajan kuin olisi saanut tietää, että Voldemort oli kuollut lopullisesti ja ihmissuteus olisi vihdoin hyväksyttävä asia. En edes viitsinyt kysyä, mikä nyt oli niin iloista, itse kun en jaksanut iloita mistään. Väsytti ja vitutti. Harpoin Nymphadoran, kenkätelineen ja peilin ohi keittiöön. Peilissä oli halkeama, kenkätelineessä yhdet rikkinäiset kengät ja Nymphadora hymyili kuin pölvästi. Keittiön ahdistavan keltaiset seinät saivat vitutuksen nousemaan taas pykälän ylemmäs; ne muistuttivat rahatilanteesta, jossa oli suuri aukko niitä rahoja varten. Istuin toiselle tuolille joka oli raahattu pienen pöydän viereen, nostin kyynärpäät pöydälle ja laskin otsani kämmenille. Väsytti...
   "Otat sä kahvia?" Nymphadora kysyi aivan liian iloisen kuuloisena. Se oli ollut koko päivän yksin kotona ja nukkunut hyvin - tai sitten käynyt harrastamassa pikaseksiä naapurin nuoren miehen kanssa ja oli siksi niin pirteällä tuulella.
   "Aivan sama", murahdin ja kuulostin omissa korvissanikin tylyltä. Sehän halusi vain olla kiltti...
   "No mä ainakin otan, ota jos haluat", se sanoi, käänsi selkänsä minuun päin ja alkoi hääriä jotain pöydän ääressä. Oliko sen perse kasvanut? Kuuntelin kuinka se hyräili osaksi lauloi jotain jästien ilopillerikappaletta. It's like rain on your wedding day, se lauloi ja hyräili loput kertosäkeestä. Mistä se oli tuollaisiakin lauluja kuullut? Eikös naapurissa asunutkin jästiukko?
   "Millanen päivä sulla on ollu?" Nymphadora kysyi ja lopetti hyräilyn.
   "Paska", vastasin enkä jaksanut ruveta selittämään tarkemmin.
   "Ai jaa..." Nymphadora mutisi hiljaa, mutta pian alkoi taas hoilata samaa kappaletta uudestaan. It's the good advice that you just didn't take. Kappale alkoi käydä hermoille...
   "Kulta, arvaa mitä", Nymphadora aloitti kun oli saanut laulamisesta tarpeekseen. En sanonut mitään. Arvaaminen oli raivostuttavaa. Ajattelin hetken, että sanoisin kiitos ja näkemiin ja menisin nukkumaan, mutta juuri kun olin avaamassa suutani, Nymphadora sanoi nopeasti: "Santänäntitäetolnrakaa."
   "Anteeksi?" kysyin. En ollut saanut mitään selvää mitä se oli yrittänyt sanoa.
    Nymphadora veti syvään henkeä ja sanoi hitaammin: "Sain tänään tietää, että - että olen raskaana."

And all her wishes have finally come true

   "MITÄ?!" Ennen kuin edes tajusin, oli huuto karannut ilmoille. Katseeni hypähti Nymphadoraan jonka typerä hymy pyyhkiytyi pois. Se tuijotti minua tummilla silmillään, hieman pelokkaasti.
"Mitä sä - mitä sä tarkoitat?" se kysyi hiljaa.
   "Et voi olla tosissas", mutisin. Kohta se varmaan kertoo - toivottavasti - ettei se edes ole minun vaan sen vitun naapurin jästiukon.
   "Oon tosissani, ja se on sun lapses, en kai mä nyt ketään muutakaan nai - " se sopersi. Ilmeisesti olin taas puhunut ääneen, koska ei se osannut ajatuksia lukea.
   "Vitut mua kiinnostaa ketä sä oot nussinu", ärähdin. "Hankkiudut eroon siitä."
   "Mitä?! Et oo tosissas!" Nymphadora sanoi kuin minun kaikuni. Ei ollut ensimmäinen kerta kun siltä tuntui, mutta olisin halunnut lyödä sitä. Se seisoi niin viattoman näköisenä edessäni, katsoi minua järkyttyneenä, luuli sillä tavalla pääsevänsä niskan päälle. Ei onnistu enää, hani, ne ajat on ohi.
   "Kuulit ihan hyvin", sanoin hitaasti. "Et sä voi pitää sitä."
   "Mut - mut sä et tiedä kuinka onnellinen mä tästä olen", Nymphadora sopersi. Sen kädet oli vatsalla. Mitä se kuvitteli? Näyttävänsä jotenkin hirveän säälittävältä?
   "Enkä mä aio 'hankkiutua siitä eroon'. Mä haluun sen, mä haluan lapsen sun kanssa, Remus, sun kanssa."
   "Aivan sama, mä en halua lasta sun, enkä kenenkään kanssa. Et sä ymmärrä? Vittu, et ymmärrä..." mutisin, painoin pään taas käsiini ja työnsin kämmenet syvälle silmäkuoppiin.
 
And her heart is weeping.
This happiness is killing her.
 
   "Mitä mä en ymmärrä?" kuului värisevä kysymys. Se itki? Ei helvetti, niinpä tietenkin.
   "Mitään, sä et ymmärrä mitään", sanoin kylmästi. Nyt se nyyhkäisi. Sen itku yltyi edelleen. "Etkö sä ymmärrä, etten mä halua lasta? Se - siitä tulee kuitenki - tulee.. tällainen!"
   "Millainen? Ai sä tarkoitat ihmissu -"
   "No vittu tarkoitan!" huusin, katsoin Nymphadoran kyynelten raidoittamia kasvoja ja vihasin sitä.
   "Sä et oo tosissas", se sanoi taas, katsoi minua lähinnä vihaisesti. "En mä kyllä haluakaan, et siitä tulee tuollainen. Mä en kestä kun sä huudat mulle", se sihisi vihaisesti, silmät salamoi tulta ja kyyneleet lopetti poskien yli valumisen.
   "Älä kuuntele sitten", sanoi, ponkaisin ylös tuolista ja katosin keittiöstä ja ulos ulko-ovesta.
   "Minne sä nyt?" Nymphadora huusi perääni. En vastannut, kävelin ulos tihkusateeseen. "Ei hitto, odota nyt saatana! Kulta, puhutaan!" Eikä puhuta, ei oo mitään puhumista. "Tuu takas!"
 
It's true,
She's in love

   En kuunnellut. Vesi satoi niskaan, kadutti kun takki jäi kotiin, vesi imeytyi lätäköissä kenkien läpi ja kastoi sukat. Jalat vei itsestään jonkun vanhan sillan lopun luo ja pysähtyivät kaiteen viereen. Nojasin kaiteeseen, kaivoin ruttuisen tupakka-askin farkkujen taskusta, tupakan askista. Tupakka kuitenkin sukelsi hetkessä takaisin - eihän minulla ollut sytkäriä, tulitikkuja tai mitään millä sytyttää tupakka. Ja alkoi sataakin kovemmin, sehän olisi sammunut heti. Lähimpään baariin oli monen kilometrin matka, eikä sinne olisi riittänyt rahat... Palasin ajatuksissani keittiöön, siihen mitä Nymphadora oli sanonut. "Mä haluun sen, mä haluan lapsen sun kanssa, Remus, sun kanssa." Helvetti, ei helvetti. Se oli oikeasti mennyt rakastumaan minuun. Eikö se oikeasti tajunnut? Lapsi ei helvetti, se ihan oikeasti saa lapsen! voisi joutua elämään koko elämän syrjittynä. En minä halunnut sellaista kenellekään, etenkään omalle lapselleni. Jonka olisin halunnut saada jonkun toisen kanssa...
   Sirius paskiainen oli mennyt kuolemaan ja jättänyt minut yhden hullun monta vuotta nuoremman naisen luokse. Typerä, typerämpi, Sirius. Jota olin kuitenkin rakastanut. Rakastin edelleen... Jos Nymphadora halusi saada lapsen, sai se tehdä sen kenen tahansa muun kanssa!
   Olin kävellyt lähes kaksi tuntia, vesi sade oli yltynyt kaatosateeksi, kengät sanoivat lits-läts joka askeleella ja kotiovella tajusin, ettei minulla ollut avaimia. Kirosin pitkään ennen kuin edes kokeilin ovea. Se aukesi. Saatana, eikö se osaa edes laittaa ovea lukkoon? Astuin sisään eteisen matolle, kuuntelin. Ensin ei kuulunut mitään se oli varmaan lähtenyt jonnekin? mutta kohta kuului itkua. Olin jo kääntymässä takaisin ovelle ja lähteväni ovelle, kun tulikin taas hiljaista. Joku veti vessan. Se yrittää varmaan hukuttautua vessanpönttöön. Ensin se on niin iloinen lapsesta ja kohta tekee pönttöön itsemurhan? Pudistin turhautuneena päätäni, riisuin märät kenkäni ja talsin tyhjään keittiöön.

So hard she's trying
But her heart won't turn to stone... oh no
 
Meni muutama viikko, minä en puhunut Nymphadoralle eikä hän minulle. En edes jaksanut miettiä, mitä sille olisi pitänyt sanoa? Vaikka se kuinka yritti olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, sen hiukset oli taas mustat, harmaat, likaisen vaaleat. Vaikka se kuinka yritti hymyillä kaikille, äidilleen niinä harvoina kertoina kun näki sitä, oli ihme jos siitä ei nähnyt läpi. Pieni pisto joka tuntui joka kerta kun se yritti hymyillä, silmien jäädessä surullisiksi, masentuneiksi, voimistui ajan mittaan suuremmaksi, ja kohta lähes vihlaisi kun se hymyili ontosti ja kohta itki hiljaa. Hiljaa, etten olisi kuullut. Kuulin kuitenkin, ne seinät siinä asunnossa oli paperia. Se istui yleensä vessassa ja parkui. Sitten kun se oli saanut parkumisesta tarpeekseen, se hymyili taas vähän aikaa ontosti. Kerran se sanoi varovasti, että aikoo hankkiutua lapsesta eroon. Kun en huomioinut sitä mitenkään, se rikkoi kaksi lautasta ja meni parkumaan vessaan. Inhosit itä silloinkin.
   En muista, kauanko jaksoin olla kotona, nukkua kovalla sohvalla ja kuunnella yöt kun Nymphadora itki vessassa. Näin parhaaksi lähteä jonnekin, pois.

She keeps on crying
 
Molly oli ensimmäinen joka alkoi vihoitella minulle siitä, kun olin jättänyt Nymphadoran yksin. Hän, Molly, oli sanomansa mukaan käynyt monta kertaa Nymphadoran luona lohduttamassa häntä, ettei hän olisi oikeasti hukuttautunut sinne vessan pönttöön. Ohitin Mollyn syytökset olankohautuksella. Moni muukin kävi syyttelemään, eivät ymmärtäneet asian oikeaa laitaa. En jättänyt häntä siksi, että olisin ollut vihainen Nymphadoralle. Olin vihainen itselleni. Itselleni joka olin antanut periksi halulle, rakkaudelle?, omalle tyhmyydelleni vaikka osasin arvata, mitä lopuksi kävisi. Tämä tarina ei ollut rakkaustarina, jossa prinssi pelastaa prinsessan ja he eläisivät elämänsä loppuun asti onnellisina, sen pituinen se. Tämä oli tarina, jossa prinsessan suutelema prinssi ei muutu sammakosta unelmien mieheksi, vaan miehestä hirviöksi, joka lopulta särkee pienen prinsessan elämän. Minä olin hirviö ja tätä vauhtia prinsessa oli äkkiä murrettu...

'Cause

Täysikuu tuli ja meni, jättäen jälkeensä ikävän. Ikävän, joka kohdistui Nymphadoraan, sen syliin, sen sormiin silittämässä hiuksiani, sen suudelmiin… Kun makasin veren, hien, kyynelten sotkemana jonkun vanhan ladon lattialla, keho täristen kylmästä ja muodonmuutoksen jäljestä, ajatukset harhailivat jonnekin Lontoon syrjälaitamille, missä Nymphadora varmasti istui keittiön pöydän ääressä, itkien kämmeniinsä, Mollyn taputellessa häntä olkapäähän. Olo muuttui kaksinkerroin kamalammaksi, kun näin mielessäni kuvan Nymphadorasta mustilla hiuksilla, surkeilla silmillä, kyyneleet kasvoillaan…
   Nyyhkäisy löysi tiensä ylös vatsan pohjasta, kohta toinen. Kohta toinen, kolmas neljäs. Entisten, jo kuivuneiden kyynelten yli vyöryi uudet kyyneleet.

I won't leave her alone

Kun olin jotenkuten selvinnyt täysikuusta ja sen jälkeisistä päivistä, paluu kotiin tuntui vaikealta. Ottaisiko Nymphadora minut takaisin? Olin huutanut hänelle, ajattelin ja rinnasta pisti kovasti. Pahemmin kuin silloin kun olin muutaman kerran erään jästinaisen kanssa pettänyt Siriusta ja seuraavaksi vannonut hänelle rakkautta… Kun Sirius suloisen masokistisena uskoi kaikki sanani, vaikka silmien ilmeet kertoivat, ettei hän uskonut sanaakaan, näki läpi… Olo oli murtunut, itseinhoinen ja katuva, kun ajattelin Nymphadoraa. Siriuksen ajattelu oli muuten vain tuskaista. Ikävä.
   Kolme päivää minun piti kerätä rohkeuttani, jotta pääsin lähtemään kotiin. Rohkeus ei kuitenkaan ollut oikea sana kuvaamaan sitä, mikä minulta puuttui. Tunsin olevani pelkuri, eikä siitä paljon muututa…

She'll never be alone

Kun tulin kotiin, ovi oli lukittu. Ajattelin hetken, että vihdoinkin Nymphadora osasi laittaa ovetkin lukkoon yksin ollessaan. Sitten aloin miettiä, olisiko se edes kotona. Nymphadorahan on voinut lähteä vaikka minne.
   Koputin oveen, sillä tiesin, että ovikello ei toiminut. Olo oli kuin kauan sitten olleessa nuoruudessa. Soitettiin ovikelloa, jätettiin oven eteen jotain, sammakko, kuolleita perhosia, elämänsä päättänyt jättimäinen rotta jonkalaisia Sirius löysi kerran huoneestaan, juostiin aidan taakse piiloon ja naurettiin katketaksemme kun vanhat mummut tuli avaan ovia ja kiljuivat korvia huumaavasti kun näkivät kuka oli koputtanut oveen.
   Odotin ja aika tuntui suunnattoman pitkältä. Puoli minuuttia tuntui tunnilta, minuutti tuntui viikolta...
   Ja Nymphadora tuli avaamaan. Järkytyin ensin. En ollut yhtään tajunnut, kuinka kauan aikaa oli mennyt… Ja aivan kuten olin miettinytkin, Nymphadoran tavallisesti kirkkailla väreillä leikkivät hiukset olivat mustat, roikkuvat ja kiillottomat. Hän näytti katsovat minua niin pelokkaasti, etten mekoin pystynyt katsomaan takaisin.
   "Sä aiot tulla takas?" se kysyi hiljaa eikä katsonut minua silmiin vaan näytti olevan hyvin kiinnostunut kengistäni. Omakin katseeni tuntui laskeutuvat vaarallisen itsepintaisesti kohti jalkojani. Yritin saada ääntä kuulumaan, mutta kurkkua puristi, hampaat upposivat alahuuleen, silmiä kirveli. Nymphadora ei vieläkään nostanut katsettaan jaloistani, vaan katseli alas, ensin jalkoihini, sitten ovenkarmin ja lattian rajaan, sitten levottomasti liikehtiviin sormiinsa.
   Ennen kuin itsekään tajusin, harppasin askeleen eteenpäin, puristin Nymphadoran pienen vartalon rintaani vasten. Hieman pyöristynyt vatsa tuntui hassulta. Tunsin kuinka Nymphadora nyyhkytti rintaani vasten. En uskaltanut kysyä miksi… Omat kyyneleeni valuivat Nymphadoran hiuksiin.
   "Mä luulin että sä – ettet sä…" Nymphadora sopersi hiljaa, kädet ympärilläni, kasvot rintaa vasten ja tavallisesti laiha vartalo täristen itkun voimasta.
    Kuskin hänen korvaansa, sain hänen itkunsa kovenemaan, mutta samalla kuulin hänen helpotuksen tähden pulppuavan naurunsa. Painoin huuleni ensin hänen hiuksiinsa, silmäluomille, poskipäille ja lopulta hänen huulilleen.
   Kun Nymphadora oli siinä, minun sylissäni, tiesin, että hän kuului siihen.

She'll be right here in my arms
So in Love
She'll be right here in these arms
She can't let go